Suurin ylellisyys on kadota
Miksi HAAVEILEMME jatkuvasti PAKENEMISESTA?
Kolmikymppinen lakimies Helsingistä haaveilee järvenrantamökistä Savossa, jonne voisi vetäytyä etätöihin. Viisikymppinen projektipäällikkö laskee Excel-taulukossaan, milloin hänellä olisi varaa eläköityä säästöjensä turvin. Opiskelija katsoo YouTubesta videoita pakettiautoelämästä Portugalissa.
Mikään näistä ei ole vielä toteutunut, mutta ajatus kannattelee arjen tuntuessa stressaavalta. Elämä voisi joskus tulevaisuudessa olla toisenlaista. Monelle suurin ylellisyyden muoto olisi järjestelmästä katoaminen.
Tämä ei ole vain suomalainen ilmiö. Ympäri maailmaa ihmiset haaveilevat samasta eli mahdollisuudesta tehdä exit yhteiskunnasta.
Yhdysvaltalainen brändistrategi ja kulttuurifuturisti Jasmine Bina kutsuu ilmiötä exit societyksi. Hänen mukaansa uusi statussymboli on kyky poistua yhteiskunnasta joko fyysisesti, digitaalisesti tai psykologisesti sekä rakentaa tilalle pienempi ja hallittavampi maailma.
Binan mukaan emme enää ihmisinä jaa samoja ihanteita koulutuksesta, urasta tai elämänmallista. Mutta yhä useampaa yhdistää yksi fantasia: halu irrottautua nykyisestä sosiaalisesta todellisuudesta ja luoda rinnalle oma, rajattu elämä.
Pakofantasiat syntyvät, kun yhteiskunnan mittarit eivät enää vastaa sisäistä kokemusta merkityksellisyydestä. Emme usko voivamme muuttaa maailmaa, joten alamme rakentaa omaamme sen viereen.
Exit society NYKYHETKESSÄ
Ihmiset globaalisti tuntevat samoin. Olemme levottomia, uupuneita ja tietoisia siitä, ettei nykyinen järjestelmä enää vastaa haluamaamme todellisuutta.
Olemme kollektiivisesti jännittyneitä ja pidätämme henkeämme kuin jokin näkymätön lanka olisi kiristynyt äärimmilleen ja odotamme vain sen katkeamista.
Kuva otettu Tallinnassa lokakuussa 2025.
Emme yksilöinä pysty hallitsemaan paljoakaan mitä ympärillämme tapahtuu. Ihmiset jäävät yllättäen työttömiksi, sotia syttyy eri puolilla maailmaa, ilmastonmuutos etenee vääjäämättä, demokratia on vaarassa romuttua, tekoäly luo uusia uhkia. Siksi käännämme huomion siihen, mitä voimme hallita eli omaa aikaamme, työtämme ja lähiympäristöämme.
Yritämme palauttaa elämämme omistajuuden tunnetta maailmassa, joka ei tunnu tällä hetkellä lainkaan hallittavalta.
Exit-fantasioiden MUODOT
Exit society ilmentää yhteistä ihannetta, jossa tulevaisuuden statuksen määrittää se, kuinka hyvin pystyt irtautumaan yhteiskunnasta.
Jasmine Bina korostaa, että poistuminen ja osallistuminen eivät sulje toisiaan pois. Ihminen voi haluta irti järjestelmästä ja silti hyödyntää sen verkostoja ja resursseja.
Pakofantasiamme paljastavat mitä asioita pidämme mielekkäinä ja mitä haluamme jättää taaksemme.
Mihin aidosti haluamme käyttää lyhyen elämämme ja mitä haluamme jättää taaksemme?
Exit-suunnitelmat eivät ole vain varakkaiden etuoikeus, sillä kaikilla tulotasoilla on omat haaveensa. Fantasioiden muodot riippuvat resursseista, mutta tunne niiden taustalla on kuitenkin sama: halu vetäytyä arvaamattomasta maailmasta ja rakentaa omannäköisempi todellisuus.
Bina jaottelee artikkelissaan pakofantasiat eri tuloluokkien mukaan (tulkittu Binan artikkelin pohjalta):
Superrikkailla se voi tarkoittaa suunnitelmaa jättää maapallo ja asettua Marsiin tai muulle planeetalle, omaa linnoitettua saarirykelmää, yksityisiä bunkkerikoteja tai tietoisuuden lataamista pilvipalveluun.
Ylemmissä tuloluokissa se voi tarkoittaa omavaraisia rancheja, syrjäisiä eko-villoja, kartanomaisia luksusmaatiloja tai suljettuja yhteisöjä, joissa hallitaan itse omaa ruuan tuotantoa ja ympäristöä.
Keskiluokalla se voi olla vähän ylellisempää vanlifea, vene-elämää, diginomadiutta tai pitkäaikaisia oleskeluja ulkomailla Airbnb-vuokralaisina.
Alemmissa tuloluokissa ja opiskelijoilla se voi tarkoittaa pienempään kotiin muuttamista, itse rakennettua minimökkiä syrjäseudulla tai velatonta ja yksinkertaista elämää pakettiautossa.
Binan jaottelu on karkea, mutta se paljastaa jotain olennaista. Vaikka fantasian sisältö vaihtelee, sen funktio on sama. Superrikkaan yksityissaari ja opiskelijan pakettiauto ovat molemmat yrityksiä rakentaa maailma, jossa vallitsee oma kontrolli.
Ero on siinä, kuinka täydellisen kontrollin voi ostaa.
Bina toteaa, ettei exit society ole enää vain viihdettä tai trendiä, vaan kulissien takana on alkanut rakentua kulttuurista infrastruktuuria. Ilmiön ympärille on kasvanut tuotteita, palveluita ja jopa poliittisia liikkeitä.
Kun INSTITUUTIOT murentuvat
Ihmiset tarvitsevat tarinoita, jotka antavat merkityksen sille, miksi maailma on sellainen kuin se on. Aiemmin niitä tarjosivat kirkko, kansallisvaltiot tai poliittiset liikkeet. Nyt, kun ne ovat vähän menettäneet otettaan, pakofantasiat alkavat täyttää samaa tarvetta.
Jasmine Bina tuo artikkelissaan esille, että exit societyssä on näkyvissä mahdollisen uuden mytologian rakennuspalikat (oma tulkintani niistä alla):
alkutarina: romahduksen jälkeinen tunne, että maailma on menettänyt merkityksensä
moraalikoodit: vapaa ja autonominen ihminen = hyvä, riippuvuus järjestelmästä = paha
rituaalit: omavaraisuus, luonnonläheisyys, digidetox, hiljaisuus
sankarit: ne, jotka uskaltavat irtautua
tuonpuoleinen: kuva täydellisestä elämästä järjestelmän ulkopuolella
Mutta olemme kuitenkin vasta alussa. Exit society ei ole vielä uskonto eikä liike. Se on ihmisten hajanainen kaipuu, joka etsii muotoaan.
Kun perinteiset instituutiot eivät enää tarjoa vakautta, ihmiset kääntyvät henkilökohtaisiin merkitysjärjestelmiin.
Esimerkiksi kiinnostus astrologiaa, human designia, tarot-kortteja, uskontoja, rituaaleja, henkisyyttä ja mystiikkaa kohtaan on kasvanut ympäri maailmaa.
Yritämme löytää järjestystä kaaoksen keskeltä. Rationaalinen ajattelu ei enää lohduta meitä. Emme löydä rauhaa tehokkuudesta tai mittareista, vaan käännymme kohti henkilökohtaisempia kokemuksia.
Kaiken TÄYTYY olla HALLINNASSA
Jos ihmisen tavoite on poistua kaoottisesta ja hallitsemattomasta maailmasta ja rakentaa sen sijaan hallittavampi oma todellisuus, muuttaa se myös elämän rytmiä ja prioriteetteja, kuten Bina toteaa omassakin artikkelissaan.
Aikaa käytetään hitaammin ja valikoidummin. Työtä tehdään itsenäisesti, ilman jatkuvaa suorittamisen painetta niskassa.
Uutisvirtaa vältellään ja algoritmeja paetaan. Ihmissuhteissa suositaan pienempää ja luotettavampaa piiriä.
Lapsia kasvatetaan korostaen turvaa ja autonomiaa, ei kilpailua ja menestystä.
Henkilökohtaiset rituaalit, kuten aamukävely, meditaatio, kylmä suihku, korvaavat instituutioiden tarjoamia merkitysjärjestelmiä.
Politiikkaan osallistutaan valikoiden, jos ollenkaan.
Exit on reaktio maailmaan, joka ei tarjoa tällä hetkellä turvaa.
Yritämme rakentaa elämää uudelleen omista lähtökohdistamme.
SUOMALAINEN exit society
Jasmine Binan kuvaama exit society näkyy Suomessa arkisempana: tapana säilyttää oma rytmi yhteiskunnassa, joka tuntuu luhistuvan. Suomessa se on myös syvästi kulttuuriin juurtunut ajatus rauhasta ja omasta tilasta.
Työ ja aika
Suomessa halu irtautua yhteiskunnasta näkyy mielestäni tällä hetkellä vahvimmin suhteessa työhön ja aikaan.
Työ on menettänyt asemaansa identiteetin lähteenä.
Sitä ei enää nähdä vain itsensä toteuttamisena tai yhteiskunnallisena velvollisuutena, vaan välttämättömyytenä, josta halutaan vapautua mahdollisimman varhain.
OP:n tekemän kyselyn* mukaan 26-34-vuotiaista joka viides haaveilee eläköitymisestä jo alle 50-vuotiaana, ja lähes puolet suomalaisista toivoo pääsevänsä eläkkeelle ennen virallista eläkeikää.
Tämä on yksi suomalaisen pakofantasian muoto. Haluamme irrottautua järjestelmästä, jossa status ei enää perustu asemaan vaan itsemääräämiseen.
Vapaus määrätä omasta ajasta alkaa korvata kunnianhimoa. Haluamme käyttää aikaa omien arvojemme mukaisiin asioihin, kuten vaikkapa luovaan tekemiseen, yhteisöllisyyteen, tutkimiseen, hoivaan tai henkisyyteen.
Sama liike näkyy muuallakin työelämässä. Urasuunnan vaihtaminen nelikymppisenä, “downshiftaus”, uudelleenkouluttautuminen, sivutoiminen yrittäjyys, portfolioura ja sapattivuodet ovat merkkejä siitä, että moni ei enää rakenna identiteettiään aseman tai titteleiden varaan.
Merkityksen etsintä voi korvata nousujohteisen uran tavoittelun.
Etätyö on tämän muutoksen näkyvä symboli. Sen normalisoituminen on muuttanut käsitystä siitä, millaista elämää työn pitäisi mahdollistaa.
Rauha ja oma tila ovat uusia menestyksen mittareita. Asioita, joihin aiemmin liitettiin usein syrjäytyminen, mutta jotka nyt näyttäytyvätkin tietoisena ja tavoiteltavana valintana.
Tila ja rauha
Moni suomalainen haaveilee vähemmästä. Vähemmän kiirettä, vähemmän melua, vähemmän kuormitusta. Mökki metsän keskellä, etäviikko saaristossa tai talvi Välimerellä edustavat samaa kaipuuta eli halua hidastaa ja vetäytyä pois tämän hetken rytmistä.
Espanjan ja Portugalin vetovoima ei ole vain aurinko. Se on tunne siitä, että jossain muualla rytmi voisi olla siedettävämpi.
Suomalaisessa exit societyn toteuttamisessa voi olla kyse elämän pienentämisestä. Ei linnoitetusta saaresta, vaan omasta tilasta. Paikasta, jossa on hiljaisuutta, omaa rytmiä ja mahdollisuus vetäytyä silloin, kun maailma tuntuu liian raskaalta.
Exit Societyn PARADOKSI
Irtaantuminen yhteiskunnasta on lopulta paradoksi. Jotta voisi poistua, täytyy olla jotain, mistä poistuu. Vain toimiva yhteiskunta mahdollistaa siitä irtaantumisen.
Diginomadi tarvitsee internetin, pankkijärjestelmän ja terveydenhuollon. Mökille vetäytyvä tarvitsee sähköverkon, tiet ja kaupan. Varhaiseläköityjät tarvitsevat eläkejärjestelmän. Autonomiaksi kutsumamme vapaus on rakennettu järjestelmän infrastruktuurin varaan.
Se, mitä kutsumme vapaudeksi, on yhä järjestelmän varassa. Irtaantuminen on mahdollista niille, joilla on varaa “kadota”. He voivat jo elää osittain yhteiskunnan ulkopuolella: etätyötä tropiikissa, pitkiä talvia ulkomailla, oma rytmi ja oma piiri. Se vaatii tilaa, aikaa ja resursseja.
Tämä tekee irtaantumisesta statussymbolin. Se on varallisuuden, resurssien ja ajankäytön muoto, johon kaikilla ei välttämättä todellisuudessa ole varaa.
Niille, joilla ei ole samoja mahdollisuuksia, irtaantuminen voi jäädä mentaaliseksi pakopaikaksi. Se on unelma, joka auttaa jaksamaan ja ehkä ponnistelemaan entistä enemmän sitä kohden.
Mutta jos jokainen rakentaa omaa autonomista todellisuuttansa, yhteinen katoaa. Jäljelle jää pieniä, suljettuja kuplia, joissa kukin elää omien arvojensa mukaan. Yhteisöllisyys rapautuu.
Jos liian moni irtaantuu yhteiskunnasta, kuka ylläpitää sitä, mikä tekee irtaantumisen mahdolliseksi?
Paluu YHTEISÖÖN
Irtaantuminen järjestelmästä luo toivoa. Ajatus siitä, että elämä voisi rakentua toisella tavalla. Se on merkki siitä, että ihmiset haluavat yhä uskoa merkitykseen, mutta eivät enää usko sen löytyvän samoista paikoista kuin ennen. Ihmiset etsivät pientä, paikallista, omatahtista ja inhimillistä.
Mutta exit society -ilmiö ei ratkaise aikamme todellista kipua eli yksinäisyyttä. Ehkä emme pohjimmiltamme unelmoikaan bunkkereista talojemme ympärillä tai keskellä korpea olevasta mökistä, vaan naapureista. Pienistä yhteisöistä, joissa elämä on jaetumpaa.
Haaveilemme pienistä merenrantakylistä, joissa on kirjakauppa ja kahvila, ihmiset tervehtivät kaduilla toisiaan, leipomoon pysähdytään ostamaan tuoretta leipää ja keskusaukiolla vaihdetaan kuulumiset tuttujen kanssa.
Ehkä todellinen irtaantuminen ei olekaan vetäytymistä yhteiskunnasta ja muiden ihmisten läsnäolosta, vaan paluuta siihen, että olemme jälleen enemmän läsnä toisillemme.
Maailmalla on jo syntynyt uusia yhteisöjä, kuten “mommuunit”. Ne ovat yksinhuoltajaäitien asuinyhteisöjä, joita kannattelevat ystävyys ja vastavuoroisuus. Niissä jaetaan asuminen, hoiva ja arjen resurssit. Suomessakin on ekokyliä ja yhteisöasumisen muotoja, mutta ne ovat kuitenkin vielä yksittäisiä projekteja.
Ihmisen perustarve on yhteys toisiin ihmisiin, ei eristäytyneisyys omaan kuplaan. Ehkä siksi suurin ylellisyyden muoto ei olekaan kadota, vaan tulla näkyväksi oikeille ihmisille oikeassa paikassa.
LÄHTEET
Artikkelissa käytetty lähteenä Jasmine Binan artikkelia: Exit Society - Welcome to our new collective aspiration
