– kirjoittaja, kulttuurinen ajattelija ja juristi

Petran tarina

Portrait of a woman with long brown hair wearing a black top, smiling softly in a softly blurred background.

Olen Petra Veikkola. Kirjoittaja, kulttuurinen ajattelija, juristi — ja ihminen, joka on pivotoinut useammin kuin uskallan edes itselleni myöntää.

Rehellisesti? About-sivun kirjoittaminen on absurdia. Pitäisi samaan aikaan olla tarpeeksi kiinnostava, uskottava ja inhimillinen, mutta mieluiten kaikki kolme samassa virkkeessä.

Person with long hair and glasses wearing a black top, looking down.

Aloitetaan siitä mistä kaikki hyvät tarinat alkavat: naiiviudesta

Halusin juristiksi, koska halusin lisätä maailmaan oikeudenmukaisuutta. Se on edelleen tärkein arvoni, mutta ne luulot siitä, mitä juristi oikeasti tekee karisivat työelämässä aika nopeasti. Ehkä olisi pitänyt katsoa vähemmän Ally McBealia ja lukea vähemmän John Grishamia.

Mutta en kadu hetkeäkään. Olin rikosasianajaja. Työoikeusjuristi yhdessä Suomen isoimmista toimistoista. Konsernijuristi pörssiyhtiössä. Työoikeusasiantuntija Suomen Kansallisoopperassa ja baletissa, mikä on edelleen se kohta CV:ssä josta pidän eniten. Olin kiinnostunut, intohimoinen, innokas oppimaan kaiken. Mutta kasvoinn ulos juristin roolista.

SEO-osaaja Petra Veikkola istuu vanhalla tuolilla ja on silittämässä koiraansa.

Saimme lapsen ja kamera liimaantui käteeni kiinni

En osaa selittää, miksi juuri kamera, koska olin aina kuullut ulkopuoleltani, etten ole kovin luova. Aloin kuvata häitä. Pienestä unelmasta tuli iso: kuvasin häitä Italiassa, pidin oman valokuvanäyttelyn, kuvani julkaistiin The New York Timesissa ja kymmenissä muissa paikoissa. Yhdeksän vuotta sitä kesti.

Seuraavaksi siirryin markkinointiin, brändistrategiaan ja hakukoneoptimointiin. Se oli tässä vaiheessa järkevää, loogista ja kannattavaa. Pinterest-markkinointia olin tehnyt jo valokuvaajan töiden ohella koko yrittäjyyteni ajan ja kansainvälisten asiakkaiden ongelmat tulivat vähän liiankin tutuiksi. Mutta rakastin visuaalisuuden ja strategian yhdistämistä.

Ja pienenä täytin muistikirjat sitaateilla ja runoilla

Aina. Lukion ainekirjoitukset. Novellianalyysit, jotka olivat bravuurejani. Kirjoittaminen ei ole koskaan oikeasti lähtenyt minnekään. Se on vain odottanut, että muu elämä saisi ensin sanoa sanottavansa.

En tiedä, miksi kerron tämän vasta nyt. Ehkä koska se tuntuukin tärkeimmältä ja tärkeimmät asiat ovat pelottavimpia sanoa ääneen. Mutta siinä se on. Kirjoittaminen ei ole minulle uusi juttu. Se on se vanhin juttu.

Nyt kirjoitan siitä, miten työ, kulttuuri, brändit ja ajattelu muuttuvat. Kirjoitan ihmisille ja yrityksille, jotka haluavat ajatella selvemmin ja puhua rohkeammin siitä, mitä tekevät ja miksi sillä on väliä. Juristin tarkkuus, valokuvaajan katse ja se lapsuuden muistikirja…ne kaikki mahtuvat samaan lauseeseen nyt.