Simpukat - luonnon muoto, joka ihastuttaa vuosituhannesta toiseen

Ilmiöt ja kulttuuriAjattelu ja kirjoittaminen

Sep 6

Luin Instagramista keskustelua, jossa pohdittiin sitä, että miksi simpukat ja simpukkamuoto on juuri nyt kaikkien mielestä niin haluttavia ja kauniita. Toinen keskustelija vetosi simpukan historiaan ja siihen, että se on muotona kautta aikojen viehättänyt ihmistä. Toinen vain ihmetteli, koska simpukka ei hänen mielestään ollut niin kovin erityinen.

Simpukka todellakin on erityinen luonnon muovaama muoto. Uteliaisuuttani päätin hieman tutkiskella simpukan historiaa ja nimenomaan siitä näkökulmasta, että miksi se on muotona niin kiinnostava ja miten se on historiassa eri aikakausina ollut aina eri tavalla “suosiossa”.

Olen jo kauan aikaa sitten itsekin ihastunut simpukoihin ja sen jälkeen olen nähnyt simpukoita joka puolella. Ihmiset etsivät niitä tälläkin hetkellä kirpputoreilta ja antiikkiliikkeistä. Innokkaimmat käyvät simpukka-aarrejahdissa aina Ranskaa ja Italiaa myöten.

Simpukka on yksi historiamme käytetyimmistä visuaalisista muodoista. Se on ollut suosiossa jo antiikin ajoista lähtien ja pulpahtelee aina aika ajoin uudelleen esille taiteeseen, muotoiluun ja arkkitehtuuriin.

Simpukoiden suosio perustuu estetiikan lisäksi niiden syvälliseen merkitykseen eri kulttuurien symboliikassa ja mytologiassa.

Simpukan kovan, suojaavan ulkokuoren koetaan symboloivan joustavuutta, sitkeyttä ja suojelua.

Kuoren luomisen ja uusiutumisen prosessi viestii uudestisyntymisestä ja muodonmuutoksesta.

Lisäksi simpukka yhdistetään naiseuteen, hedelmällisyyteen ja luomiseen.

Kukapa ei olisi näistä teemoista kiinnostunut.

Itseäni simpukoissa kiinnostaa:

niiden kaunis muoto, joka on aina uniikki. Yksikään simpukka ei ole samanlainen kuin toinen
se, että rannalta löydetty tyhjä simpukan kuori on oikeasti ollut jonkun elävän olennon koti, suojapesä, pieni arkkitehtuurinen ihme (ja sitä ei tulisi ottaa mukaan rannalta)
simpukan kaunis väritys, sekin on aina erilainen ja voi vaihdella tummasta vaaleaan
simpukan kovuus, mutta samalla hauraus, pienet simpukat voivat helposti murentua sormien välissä, ellei niitä kohtele hellävaraisesti

SIMPUKAN esihistorialliset ALKUJUURET

Kaikkien aikojen ensimmäinen taideteos saattaa olla melkein 500 000 vuotta vanha indonesialainen simpukka, jossa uskotaan olevan Homo erectuksen (pystyihminen) kaivertamia siksak-kuvioita.

Pystyihmiset tekivät todennäköisesti taidetta simpukkaan jo paljon ennen kuin neandertalilaiset maalasivat abstrakteja kuvioita luolien seinämiin Espanjassa. Ja ennen kuin ihmiset hallitsivat edes tulentekotaitoa.

Tuli vain tässä kohden mieleeni sivujuonteena, että jo historiamme alkuajoista lähtien, taide on tullut ensin ja hyöty vasta sen jälkeen.

Tämä herättää minussa ihastusta, koska olen viime aikoina pohtinut paljon sitä, miksi kulttuurissamme taidetta ja luovuutta ei arvosteta yhtä paljon kuin kovaa faktaa ja numeroita. Taide on ikiaikaista. Jo pystyihmisten ihmisyyteen kuului taiteen tekeminen. Eikö sen pitäisi olla siis jokaisen nykyaikaisen ihmisenkin ihmisyyden ytimessä? Kaivertaminen, maalaaminen, itsensä ilmaisu vaatteilla ja koruilla…

Kaikkein ensimmäiset tunnetut korut on tehty noin 100 000 vuotta sitten ja niin ikään simpukoista.

Tuolloin merikotiloiden kuoriin porattiin reikiä, jotta niistä saatiin simpukan helmiä.

Arkeologit arvelevat, että ihmiset ovat aikoinaan olleet erityisen ihastuneita simpukoihin, koska niitä on kuljetettu pitkiäkin matkoja meren rannoilta sisämaahan.

Ne ovat olleet arvokasta kauppatavaraa ja simpukoita onkin käytetty myös valuuttana.

Samoihin aikoihin, kun ihmiset alkoivat koristella itseään simpukoiden helmillä, he alkoivat laittaa simpukoita myös vainajien mukana hautoihin (ensimmäiset noin 74 000 vuotta sitten Etelä-Afrikassa).

Kyseessä on varhaisin tunnettu todiste siitä, että ihmiset ovat tarkoituksellisesti haudanneet henkilökohtaisia koristeita vainajan mukaan. Se, onko ne haudattu suojelemaan vainajaa vai jonkun muun syyn takia, jää arvoitukseksi.

Simpukan historia onkin todella pitkä ja mielenkiintoinen.

Kirjoittaessani tätä tekstiä mietin, että onko se todellakin sellainen muoto, jonka jokainen ihminen tunnistaa, asuipa sitten missä tahansa sademetsän keskellä tai pienessä vuoristokylässä ja olitpa millaisen kulttuurin ympärillä kasvanut…?

ANTIIKIN mytologia, VENUKSEN syntymä ja RENESANSSI

Simpukasta tuli antiikin mytologiassa yksi kauneuden historian tunnetuimmista muodoista.

Antiikin Kreikassa ja Roomassa simpukka yhdistettiin rakkauden ja kauneuden jumalattareen Afroditeen, mutta myös hänen roomalainen vastineensa eli Venus liitetään simpukka-aiheeseen.

Mytologinen yhteys simpukan ja kauneuden välillä huipentui renessanssin aikana.

Sandro Botticellin kuuluisassa renesanssimaalauksessa Venuksen syntymä (n. 1485) Venus seisoo jättimäisen kampasimpukan päällä.

Botticellin simpukka on suora viittaus antiikin mytologian symboliikkaan, jossa simpukka edusti naisellisuutta, kauneutta ja hedelmällisyyttä.

Mutta simpukkaa ei liitetty antiikin aikana vain kauneuteen ja naisellisuuteen, sillä Rooman merenjumala Poseidonin poikaa Tritonia kuvattiin usein myös kotilo kädessään.

Hän käytti suurta kotiloa torvena puhaltaen siihen. Äänen ajateltiin joko nostattavan tai tyynnyttävän meren. Simpukka symboloi tuolloin merta, sen voimaa ja meren hallintaa.

Ja mielenkiintoista on myös se, että simpukka esiintyi nimenomaan kuvissa, ei historiallisissa teksteissä. Simpukka oli visuaalinen symboli.

KESKIAIKA ja simpukka USKONNOLLISENA muotona

Keskiajalla kampasimpukasta tuli erityisesti kristillinen symboli ja Santiago de Compostelan pyhiinvaeltajien tunnus.

Reitti Santiago de Compostelaan merkittiin kampasimpukoilla ja ihmiset myös kantoivat niitä vaatteissaan varmistaakseen turvallisen matkan.

Pyhiinvaeltajat käyttivät matkan aikana simpukankuorta myös astiana veden juomiseen ja ruokakulhona.

Ympäri maailmaa eri uskonnoissa on myös erilaisia yhteyksiä simpukoihin. Hindulaisuuden jumalan Vishnun symboli on pyhä kotilonkuori ja sitä käytetään rituaaleissa.

Itämaisissa uskonnoissa kotilotrumpetti tuottaa pyhän äänen. Oikealle kiertyvä kotilo on puolestaan yksi buddhalaisuuden kahdeksasta suotuisasta symbolista.

Egyptissä simpukankuoria laitettiin hautoihin symboloimaan uudestisyntymää.

YLELLISTÄ muotoilua BAROKISTA rokokoon LOISTOON

Simpukkamotiivi löysi vuosituhanten saatossa tiensä useisiin eri taidemuotoihin, kuten arkkitehtuuriin, kuvanveistoon ja maalaustaiteeseen.

Renessanssin ja barokin aikakausilla simpukasta tuli yltäkylläisyyden symboli ja sitä käytettiin niin katedraalien simpukkakuvioisissa katoissa kuin peileissä, tuoleissa ja reliefeissäkin.

Erityisesti kampasimpukasta tuli muotoilussa erittäin suosittu sen symmetrian ja kauniin kaarevan muodon vuoksi.

Sana rokokoo juontaa juurensa ranskankielisestä sanasta rocaille, joka tarkoittaa pikkukivistä ja simpukankuorista tehtyä koristelua.

Alun perin termi koski myöhäisrenessanssin puutarhojen keinotekoisten grottojen omintakeista simpukkakoristelua.

Rokokoo (1700-luku) olikin aikakausi, joka räjäytti simpukkasuosion huippuunsa.

Tyylisuunnan ytimessä oli simpukan epäsymmetriset, kurvikkaat ja luonnolliset muodot.

Simpukkakoristeita veistettiin rokokoossa tuolinjalkoihin, peilinkehyksiin, posliiniastioihin ja seinäpaneeleihin.

SIMPUKOIDEN pakonomainen KERÄILY

Eurooppalaiset löytöretkeilijät toivat kaukomaista mukanaan 1600-1800 -luvuilla harvinaisia, värikkäitä ja eksoottisia merisimpukoita.

Rikkailla, eurooppalaisilla aristokraateilla ja muilla keräilijöillä oli omia kuriositeettikabinettejaan (Wunderkammer, ihmetyskammari), joihin he ostivat näitä meren aarteita. Simpukat olivat ylellisyyden, vaurauden ja sivistyneisyyden symboleita.

Simpukat olivat todellakin suosionsa huipulla 1700-luvun Euroopassa, jossa syntyi myös termi konkyliomania. Se viittaa intohimoiseen simpukoiden keräilyyn.

*Wikimedia Commons: Jacques Linard - Still life with shells and coral*

Taiteilijat, kuten Balthasar van der Astin, Jacques Linardin ja Adriaen Coorte, ottivat harvinaiset simpukat dramaattisten maalaustensa pääaiheiksi.

Simpukat aseteltiin jalustoille, valaistiin tummaa taustaa vasten ja yhdistettiin hedelmiin, hyönteisiin ja kukkasiin.

Joidenkin maalausten aidot simpukat olivat keräilijöille kalliimpia kuin itse maalaukset.

*Wikimedia Commons:* *Bartholomeus van der Ast -* *Still Life with Shells*

ART DECO ja 1900-luvun TAITEILIJAT

Myöhemmin 1920- ja 1930 -luvuilla art deco toi simpukkakuviot uudelleen esille. Simpukan muotoa käytettiin paljon valaisimissa, kangas- ja tapettikuoseissa, keramiikassa, teattereiden sisustuksissa, arkkitehtuurissa ja sohvissa sekä nojatuoleissa.

Kuvat kirjasta Rakennustaide (1954)

Myös monet 1900-luvun merkittävät taiteilijat inspiroituivat simpukka-aiheesta:

Georgia O’Keeffe käytti simpukoita taiteessaan, kuten vuoden 1938 maalauksessa Red Hill and White Shell, josta hän teki myöhemmin erilaisia versioita. Hänellä oli myös oma pieni simpukkakokoelmansa, joiden simpukoita hän käytti myös muissa teoksissaan malleina.

Salvador Dalí keräsi simpukoita, poseerasi omakuvissa niiden kanssa ja sisällytti niitä myös surrealistisiin unimaisemiinsa. Hänen maalauksensa Simpukka (1928) esittää hohtavan kotilon kosmista yötaivasta vasten. Dali suunnitteli myös kampasimpukan muotoisen aurinkokelloveistoksen Pariisilaisen rakennuksen julkisivuun.

1920-luvulla amerikkalainen valokuvaaja Edward Weston otti kuuluisia simpukkavalokuvia, jotka oli kuvattu mustaa taustaa vasten korostamaan simpukoiden kauneutta, rakennetta ja geometriaa. Kaksi Westonin Nautilus-valokuvaa on myyty huutokaupassa kumpikin yli miljoonalla dollarilla.

Pablo Picasson vuoden 1912 maalaus The Scallop Shell: Notre Avenir est dans l’Air esittää Picasson kubistisen kankaan läpi pilkottavia simpukoita, kun taas vuoden 1946 hiilipiirros Shells and Birds osoittaa taiteilijan kiinnostusta merisimpukoihin ja luontoon.

Simpukkamuoto löytyy myös suomalaisesta muotoiluhistoriasta.

Yksi tunnetuimmista simpukkamuodoista on varmastikin Paavo Tynellin ihastuttava pöytävalaisin 5321.

Siinä on kaunis, messinkinen simpukanmuotoinen lampunvarjostin, jonka sisälle kätketty lamppu hohtaa kuin arvokas helmi kuoressaan.

Tynellin simpukkalamppu — *Kuva: Finnish Design Shop* *(Gubi)*

Myös Tapio Wirkkala hyödynsi töissään luontoaiheita ja hän teki 1960-luvulla esimerkiksi viiluvanerisen veistoksen “Simpukka”.

Wirkkalan tiedetään keränneen studiolleen inspiraatioesineiksi aitoja halkaistuja nautilus-simpukoita, joiden spiraalirakennetta hän tutki. Myös Wirkkalan lasinesineissä näkyy simpukan inspiroima muotokieli.

LOPUKSI

Simpukan ja sen muodon vaikuttavuus on sen kyvyssä yhdistää luonnon muoto ja kulttuurinen merkitys (kauneus, uudestisyntyminen, meren herruus, orgaanisuus, hedelmällisyys, kristillisyys).

Mutta simpukka ei ole koskaan merkinnyt vain jotain tiettyä myyttiä tai symbolia, sillä se on elänyt ja muuttunut vuosituhannesta toiseen. Jokainen aikakausi on antanut sille oman merkityksensä.

Simpukan viehätys perustuu sen symbolisen arvon lisäksi siihen, että se yhdistää matemaattisen geometrian, luonnon oman kultaisen leikkauksen ja nostalgisen meriteeman.

Simpukan kauneus on myös sitä, että jokainen simpukka on luonnossa erilainen, omanlaisensa. Kauneus ei synny samanlaisuudesta, vaan siitä, että olemme jokainen täysin uniikkeja.